Karvasta kalkkia

Ilman opiskelupaikkaa jääminen tai ”väärälle” alalle joutuminen voi olla karvas pettymys. Valtaisa määrä nuoria hakee vuosittain lääkäriksi, eläinlääkäriksi tai vaikkapa median opintoihin. Nämä ovat aloja joihin hakijoita on yleensä kymmenkertainen määrä verrattuna vapaisiin paikkoihin. Aloituspaikkoja ei voi kuitenkaan määrätä sen perusteella, kuinka monet niihin hakevat, vaan koulutuksen määrän täytyy perustua tarjolla oleviin työpaikkoihin. Olisi yhteiskunnalta suuren luokan petos kouluttaa nuori ammattiin jossa töitä ei ole tarjolla. Lääkärit eivät ole tässä mielessä onnistunut esimerkki, mutta kulttuurin ja viestinnän koulutus on. Jos kaikki halukkaat koulutettaisiin, töitä ei riittäisi. Lääkäreiden osalla lienee pikemminkin niin että on syytä rajata varsin huolella ketkä meitä hoitavat.

Välivuosi töissä tai vuosi opiskelua alalla joka ei ole oma valinta on kieltämättä yhteiskunnan ja yksilön talouden kannalta huono ratkaisu. Nuoren joka ei pääse unelmiensa opiskelupaikkaan on kuitenkin syytä muistaa että ei ole hukkaan heitettyä elämää. Opiskelu alalla josta ei muodostu lopullista ammattia voi muuten olla avartava ja kasvattava kokemus. Lisäksi omasta kokemuksestani voin sanoa että rehellinen suorittava työ (Jotkut sanoisivat paska duuni tai McJob) antaa korkeakoulutetulle tervettä perspektiiviä ja arvostusta niitä kohtaan jotka eivät halua kuluttaa housun takamustaan luennoilla.

Pahinta mitä voi tehdä on jäädä aloilleen. Juuri tämä kotiin syrjäytymisen pelko ajaa yhteiskuntaa pakottamaan nuoret eteenpäin opintoihin. Tätä silmällä pitäen on otettu käyttöön pakkohakujärjestelmä joka velvoittaa työmarkkinaetuuksien menettämisellä uhaten nuoret hakemaan ammattikorkeakouluihin. Ajatus perustuu illuusioon siitä että nuori ei voi syrjäytyä ollessaan opinnoissa. Itse kuitenkin haluaisin mieluummin ajatella syrjäytymistä sosiaalisesta näkökulmasta kuin pakkohaun perusteena olevasta ”tuottavuus” näkökulmasta.

Minun ohjeeni voisi olla: Tee mitä teet, muuta tee se tosissasi. Vaikka se mieleisin ovi ei auennut, niin ota kaikki irti siitä mille reitille päädyt. Ei ole hukkaan heitettyä aikaa jos siitä nauttii. ”Life is what happens to you while you’re busy making other plans”, John Lennon.

Heikki Kaisto

keskustanuoret

Välivuodesta kaikki irti

Kaikki halukkaat eivät ole saaneet opiskelupaikkaa tälle syksylle. Se on harmillista, mutta täysi mahdottomuus olisi saada kaikille hakeville samaan aikaan se mieleisin opiskelupaikka.

Pakollinen välivuoden pitäminen ei välttämättä ole huonoin ratkaisu lukion jälkeen. Välivuoden aikana pääsee kokeilemaan siipiään työnteossa. Äärimmäisen hyvää elämänkokemusta lisää työskentely alalla mihin ei koulutusta vaadita. Välivuoden ongelmiksi muuttuu, että lukiolaiset eivät pääse työttömyyspäivärahaan kiinni, vaan joutuvat toimentulon saadakseen menemään palkattomaan harjoitteluun, josta saavat korvausta. Toinen tilanne on ammattiin valmistuneilla, jotka pääsevät työttömiksi työnhakijoiksi, mikäli eivät ole työpaikkaa itselleen saaneet.

Työharjoittelut voivat avata ovia sellaisille aloille ja työpaikoille mihin nuorella kouluttamattomalla henkilöllä ei olisi muuten saumaa päästä. Oman unelma-alan työharjoittelu voi luoda tärkeitä kontakteja ja antaa kokemuspohjaa varsinaisiin opintoihin. Pahimmillaan työharjoittelut ovat työnantajalle maksutonta lisätyövoimaa, jossa harjoittelija on lisäkädet, ilman kunnollista opetusta. Harjoittelijan on itse oltava tarkkana työpaikallaan, että saa reilua kohtelua. Reippaasti on uskallettava epäoikeudenmukaisesta kohtelusta mennä keskustelemaan esim. pääluottamusmiehen kanssa.

Mikäli se opiskelupaikka jota eniten halusi, ei heti avaudu, voihan aina ottaa sen kakkosvaihtoehdon jos siihen pääsee. Ei oppi ojaan kaada –mikään opiskelu ei valu hukkaan. Avoimessa yliopistossa voi opiskella haluamaansa alaa, kun opintopaikka aukeaa, jouduttaa jo opiskellut kurssit opintoja.

Kun jäin ilman opintopaikkaa ensimmäisellä hakukerralla, olin hetken vittuuntunut. Vuosi töissä antoi kuitenkin niin paljon kokemusta, että välivuosi oli minulle hyvä pakko ratkaisu. Sain töistä irti sellaista kokemusta, josta oli opinnoissani minulle paljon hyötyä. Pääsin myös luomaan kontakteja alalle ja tutustuin uusiin ihmisiin. Pakkovalinta olikin lottovoitto.

-Minna Minkkinen

Opiskelupaikkoja kaikille?

Syksy käynnistyy koulutusaiheisella kysymyksellä. Kun tiedot opiskelupaikan saajista tulivat, kerrottiin samalla, että esimerkiksi amk-hakijoista vain noin kolmasosa sai haluamansa opiskelupaikan. Yliopistoissa vastaava luku on 26 %. Jäljelle jää siis lauma nuoria, jolla olisi halua opiskella, mutta ei opiskelupaikkaa.

Mitä näiden nuorten kannattaisi tehdä? Miten yhteiskunnan tulisi tukea heitä – vai tulisiko? Kannattaako lähteä opiskelemaan varavaihtoehtoa, jos tavoitteena on kuitenkin opiskelupaikka seuraavana keväänä jossain muualla? Pitäisikö kaikkien saada jokin opiskelupaikka?

Opiskelupaikassa on kirjoitettu paljon monille pakollisesta välivuodesta.

Sanssi on kosmetiikkaa

Hyökyaallon kaltaisesti päälle käynyt lama nosti nuorten työttömyyden esille kipeästi vaikkakin ongelma on ollut jatkuvasti olemassa. Kipukynnys tiukan poliittisen tahdon synnyttämiseksi ylitettiin kuitenkin vasta laman myötä. Työllistymisen ongelmien takana on kuitenkin lamaa pysyvämpiä mekanismeja ja ongelman ratkaisemiseen tarvitaan laajempia toimia.

Miksi nuorten työllisyys laahaa kuitenkin aina, lamassa tai talouskasvussa, vanhempien ikäluokkien työllisyyden perässä? Syyt lienevät inhimilliset. Nuoret lyhyemmän työkokemuksensa kanssa ovat alakynnessä työtä haettaessa verrattuna kokeneimpiin kilpailijoihin. Ja työnhaku on nykyään hetkittäin melkoisen kovaa kilpailua. Työnantaja pyrkii saamaan maksamalleen palkalle mahdollisimman kovan vastineen. Kokeneempi työntekijä saa enemmän aikaiseksi ja on todennäköisesti jo tehnyt riittävästi virheitä oppiakseen niistä. Tämän päivän tiukka kilpailutus edellyttää työn tehokkuutta ja laatua. Nuoren työntekijän rekrytoiminen on lyhyellä tähtäimellä kannattamatonta, vaikka pitkällä tähtäimellä siinä on etunsa. Uskoisin että ongelma korostuu sitä enemmän mitä pienempi työnantaja on. Pienyrittäjän on saatava sijoittamalleen palkkarahalle välittömästi vastinetta, sillä muuta ei yrityksen talous kestä.

Mistä saataisiin pitkäaikaisemmat ja purevat lääkkeet nuorisotyöllisyyden tukemiseksi? Keskustanuoret ovat vaatineet nuorten ottamista mukaan tulopoliittisiin neuvotteluihin. Itse voisin tehdä sisällöllisen avauksen näihin neuvotteluihin. Työnantajalle annettaisiin mahdollisuus, nuoren työntekijän palkatessaan, saada helpotusta työnantaja maksuihin. Lisäksi pitää keskustella onko nuorelle mahdollista maksaa hieman pienempää palkkaa tämän ns. ”osaamisen kompensointikauden” ajan. Vastaavasti, jotta nuori työuraansa aloitteleva ei tulisi ryöstetyksi, hänen tuloverotustaan olisi kevennettävä. Täten myös nuorella olisi mahdollisuus rehelliseen tuloon rehellisestä työstä.

Yhteiskunnan etu aiheesta on menetetyistä tuloista huolimatta kiistaton. Työllistynyt nuori kattaa omat kustannuksensa ja hankkii samalla tulevaa uraansa silmällä pitäen arvokasta osaamista. Työssä käyvä nuori, vaikkakaan ei veroja hirveästi maksaisi, ei kuluta muita työttömyysturvaa tai muita sosiaaliturvan muotoja. Työn antajalle kompensoitaisiin nuoren kokemuksen puutteen aiheuttama menetys ja täten kannustettaisiin palkkaamaan myös vastavalmistuneita. Järjestelmän ehdoton ja selkein voittaja on kuitenkin nuori joka pääsee heti valmistuttuaan töihin ja kehittämään osaamistaan. Yhteiskunnan kannalta opintojensa jälkeen työllistynyt nuori on myös pitkäaikainen sijoitus tulevaisuuteen.

Ehtoina tämän harjoittelukauden etuuksien saamiselle voi nuoren osalta olla ammatillisten- tai korkeakouluopintojen loppuunsaattaminen, työttömyys ja vähäinen työkokemus. Työnantajan sitoumuksena tulisi olla työpaikan takaaminen koko helpotuskauden ajaksi ja mahdollisesti tietyksi aikakaudeksi sen jälkeen. Nuorten toimintakyvyn ja yhteiskunnallisen osallistumisen edessä on monia muitakin esteitä joiden purkamiseksi olisi lähdettävä toimiin. Monet näistä keinoista olisivat selkeästi koulutuspoliittisia ja niihin keskustan on helpompi puuttua jos tahtoa ja näkemystä olisi. Tämän järjestelmän käyttöön ottaminen vaatii laajaa yhteisymmärrystä ja olisikin mielenkiintoista nähdä olisiko työmarkkinaosapuolilla tarpeeksi yhteistä tahtoa ratkaisun hiomiseksi.

Heikki Kaisto

keskustanuoret

Töitä tarttis olla

Nuorisotyöttömyydestä puhutaan lähes joka paikassa.  Toisaalla kauhistellaan työttömyyslukuja ja toisaalla parjataan laiskoja nuoria. Tilanne on kuitenkin se, että nuorisotyöttömyys on räjähtämässä käsiin ja asialle on tehtävä jotain.

Valtion tasolla on kehitelty vaikka mitä. Esimerkiksi Sanssi-kortti, joka on 500 euroa riihikuivaa rahaa alle 30-vuotian palkkaamiseen. Kortin ideana on, että yritykset, yhdistykset ja säätiöt palkkaisivat nuoria töihin, saaden palkkatukea. Opiskelupaikan tutkiva journalismi kuitenkin selvitti, että kortti ei ole tae työhön pääsyyn. Siihen vaikuttaa niin moni muukin seikka, kuten pätevyys ja ennen kaikkea tarve työntekijälle. Voidaan kehittä vaikka minkälaisia kortteja ja passeja, mutta jos työlle ei ole tarvetta, harva palkkaa työntekijää vaikka sen puoli ilmaiseksi saisikin.

Työtä syntyy tarpeesta. Vaikka lama pelottaakin kuntia tekemästä isoja investointeja ja kehitystyötä, ei sitä kuitenkaan kannattaisi pelätä. Rohkeasti vaan vaikka rakentamaan vuokra-asuntoja! Siinä saadaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, nuorille töitä ja asunnottomille koteja. Nuorisotyöttömyyttä voidaan monella tasolla poistaa, jos todellista tahtoa löytyy.

Nurinkurista on, että toisaalta nuoria patistetaan valmistumaan pikavauhtia kouluista, vaikka kaikille valmistuville ei ole tarjolla työtä. Olisi ehkä viisasta antaa opiskelijoiden rauhassa opiskella kunnon opintotuella, ennemmin kun pakolla tehovalmistaa heitä kouluista.

Minna Minkkinen

Vasemmistonuoret

Nuorisotyöttömyyden ehkäiseminen – toimiiko?

Arvoisat bloggaajat!

Kesän teema on kuuma peruna nuorisotyöttömyys. Mitä mieltä olette jo tehdyistä toimenpiteistä, kuten Sanssi-kortista? Entä pitäisikö nuorten ottaa mitä tahansa töitä vai hakeutua puhtaasti vain oman alan hommiin? Linkin takaa voitte lukea Akavan, SAMOKin ja SYL:in kommentteja kesätyöttömyydestä.

Aikojen virrassa, bittien virrassa

Muistan esittäneeni ajatuksen tietokoneen käytöstä kokeiden tai kirjallisten töiden tekemisestä tietokoneella opettajalleni jo yläasteella. Silloin se oli vielä yläaste. Ajatus tuntui opettajasta etäiseltä. Tietotekniikan opetus yläasteella oli vielä vapaaehtoista ja opetukseen varattu luokka oli huomattavasti pienempi kuin vaikkapa konekirjoituksen luokka. Muutos nykypäivään jossa tietotekniikka koskeen useimpien elämää joka päivä oli kuitenkin jo alkanut.

Opettajani sanoi minulle että kaunokirjoituksen taito on tarpeen ja että hän vasta vastikään näki työpaikkailmoituksen jossa pyydettiin toimittamaan käsin kirjoitettu hakemus ja ansioluettelo. Kuulin vastikään että tämä tarina oli kerrottu vastikään myös eräässä Oulun seudun lukiossa. Vastaiskuna voin kertoa että näin, en niin kovin kauan sitten, työpaikkailmoituksen jossa ainoana yhteystietona oli Skype-osoite. Lisätietona oli maininta ”jos et tiedä mikä tämä on tai mitä tällä tehdään, et varmaankaan ole etsimämme henkilö”.

Tiedon hallinta on yhä tärkeämpää ja tietotekniikka on lävistänyt kaikki elämän alueet. Tiettyjen palveluiden saaminen ilman tietoteknisiä apuvälineitä voi olla tulevaisuudessa monin paikoin jo mahdotonta. Koulutusjärjestelmän vanhakantaisuus asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan riippuen perhetaustasta. Tietotekniikan hallinnan osaaminen perustuu koteihin ja omaan harrastuneisuuteen. Tästä erinomaisena esimerkkinä voin kertoa että kaikki aloittamani tietotekniikan kurssit alkavat aina perusteilla, mistä tietokone käynnistyy ja miten ohjelman saa päälle. Tämä piti paikkaansa niin yläasteella, lukiossa kuin ammattikorkeakoulussa.

Koulutuksessa pitäisi asettaa minimivaatimukset sille millaiset tietotekniset taidot oppilaan täytyy saavuttaa peruskoulussa. Oppituntien rajallisuuden takia on tärkeää että tietotekniikan käyttö tuodaan mukaan kaikkien aineiden koulutukseen. Samalla tavalla tietotekniikka on käytössä myös kaikilla aloilla muussakin elämässä. Kokeiden luotettavaan suorittamiseen tietotekniikkaa käyttäen on varmaankin löydettävissä myös tapoja.

Muutoksen virta on kuohunut voimalla jo vuosikymmeniä, koululaitos ei vielä ole suostunut laskemaan tätä koskea, vaan töröttää rannalla ja jurottaa. Tulevaisuuden menestyjien ja syrjäytyjien välinen raja-aita perustuu heidän valmiuksiinsa toimia tiedon virrassa.

Heikki Kaisto

Moniarvoista oppimista

Tietotekniikan hyödyntäminen oppimisessa on mitä viisain ajatus. Monimuotoinen opettaminen tukee erilaisia oppilaita.  Monimuotoisuus ei saa jäädä vain koneiden hyödyntämiseen, vaan on otettava myös mukaan luovia tapoja oppia. Olemme kaikki hyvin erilaisia oppilaita.

Tiedonhaun kannalta tietotekniikka on mitä oivallisin väline. Ei tarvitse enää istua pölyisissä kirjastoissa tietoa etsimässä. Kaiken saa nopeasti ja kätevästi esiin internetistä. Mutta häviääkö tässä kokonaan tiedonhaun prosessi ja muuttuuko koulu työelämän kaltaiseksi kiireeksi ja tehokkuudeksi?

Käsinkirjoittamisen perinnettä pitää mielestäni vaalia, mutta ei se poista mahdollisuutta käyttää tietotekniikkaa oppimisen tukemisena. Tärkeää mielestäni on, että tietotekniikalla on lisänä opetuksessa, ei vie pois aikaa esimerkiksi taideaineilta tai liikunnalta. Kasvokaista opetustilannetta tai pesäpalloa ei voida korvata tietokoneella. Ylioppilaskirjoituksen ovat vain yksi osa oppimisenpolkua, ja se kyllä pitää jaksaa kirjoittaa käsin.

Eta-opiskeluun tietotekniikka on paras väline. Erityisesti aikuisopiskelijoiden kanssa tietotekniikkaa voidaan helposti ja hyvin tuloksin hyödyntää. Mutta myös aikuisopiskelijoille on annettava aikaa kasvokkaiseen opetukseen. Tietekniikan hyväksikäytöllä ei voida kuitata alueellista eriarvoisuutta opinnoissa, siihen on löydyttävä muut keinot. Mielestäni alakouluihin tietotekniikkaa kannattaa hyödyntää harkiten, mutta aikuisopiskelijoiden kohdalla se on jo yksi oppimisen muoto, siinä missä on esimerkiksi ryhmätyöt.

Maalaisjärjen käyttö on tässäkin aiheessa paikallaan. Käytetään siellä missä se on järkevää, kuitenkaan syrjäyttämättä muita luovia tapoja oppia. Opettamista kehitetään jatkuvasti vastaamaan tätä päivää ja monenlaisten oppilaiden tarpeita. Tietotekniikan hyväksikäyttö on vain yksi osa tätä prosessia.

Seuraavaksi voidaan miettiä millä käyttöjärjestelmillä kouluihin mennään? Tuetaanko vapaita käyttöjärjestelmiä kuten Linux, vain opetetaanko välittömästi maksullinen Microsoft – käyttöjärjestelmä. Siinä on opetuslautakunnille ja muille päättäjille pähkinä purtavaksi.

-Minna Minkkinen

Nykytekniikan hyödyntäminen opiskeluissa

Arvoisat bloggaajat!

Toukokuun kysymyksemme käsittelee tekniikan hyödyntämistä kouluista. Keskustelu aiheesta alkoi Kauppalehden blogissa ja keskustelua ovat jatkanee muun muassa Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Teppo Säkkinen ja Opiskelupaikan toimitusjohtaja Lasse Leponiemi jatkoi aiheesta Opiskelupaikan blogissa.

Mitä mieltä te olette? Kuinka paljon tietotekniikkaa pitäisi hyödyntää koulun penkillä? Hyödynnetäänkö sitä tarpeeksi? Miten tilannetta pitäisi kehittää? Pitäisikö ylioppilaskirjoitukset hoitaa tietokoneille vai pitääkö käsinkirjoittamisen perinnettä vaalia?

Kuin koira veräjästä?

Pääsykoekeskustelua on nyt käyty mitä suuremmassa määrin opintoaikojen lyhentämisen, toisin sanoen työurien jatkamisen, näkökulmasta. Aiemmin keskustelu pääsykokeiden ja pääsymenettelyjen osalta nousi esiin sairaanhoitajakoulutuksen yhteydessä epäiltyjen insuliinimurhien tultua julki. Silloin näkökulma oli potilasturvallisuudessa ja sopimattomien karsinnassa. Kun nämä kaksi laittaa rinnan niin ensimmäisen näkökulmasta voisi pääsykokeiden poistaminen olla hyvä ja jälkimmäisen näkökulmasta hirveä ajatus.

Olen useasti väittänyt että pääsykokeet mittaavat suurilta osin vääriä asioita. Soveltuvuus potilastyöhön ohitetaan lääketieteellisten yliopisto-opintojen pääsykokeessa olan kohautuksella. Sen painoarvo on mitätön kokonaistuloksesta. Pahat kielet kertovat että tämän takia lääkäreiksi opiskelee ihmisiä joilla ei ole edellytyksiä toimia ammatissaan.

Toisilla aloilla, esimerkiksi tekniikan alalla, pääsykoe mittaa pääsääntöisesti ainoastaan matemaattisten ja luonnontieteellisten aineiden osaamista. Tämän arvioimisen uskoisin onnistuvan ainakin uusien ylioppilaiden osalta ylioppilaskirjoitusten perusteella. Toinen asia on sitten se jos hakija hakee huomattavan vanhojen papereiden avulla. Onko osaaminen kenties kehittynyt vuosien varrella? Parempaan vai huonompaan suuntaan?

Toinen epäkohta on julkisessa keskustelussa ollut toisen asteen ammatillisen opiskelijoiden laiminlyönti. Ammattitutkinnoilla on voinut jo vuosien ajan hakea jatko-opintoihin. Kun hakijoita tulee paitsi suhteellisen identtisen lukioputken kautta, niin myös hyvin monipuolisen suuntautumisen mahdollistavan ammattikoulujärjestelmän kautta, minua huolettaa missä määrin näin erilaiset todistukset voidaan asettaa tasapuolisesti järjestykseen. Opiskelijan olisikin voitava hakea järjestelmässä yhtäaikaisesti sekä papereilla että halutessaan myös pääsykokeiden kautta.

Nuoria on potkittu eteenpäin erilaisilla mitä väkivaltaisimmilla keinoilla. Hulluimmasta päästä lienee ammattikorkeakouluja koskeva pakkohakujärjestelmä (työmarkkinaperustainen hakeminen). Suomeksi sanottuna jos opiskelija ei hae kyllin moneen ammattikorkeakouluun niin häneltä evätään työttömyysturva. Järjestelmä on johtanut ammattikorkeakouluissa järjettömiin tilanteisiin joissa pääsykokeisiin kutsutut opiskelijat palauttavat tyhjät paperit tarkoituksella. Samalla kaikkia halukkaita ei voida kutsua kokeisiin. Ilmeinen tasa-arvo kysymys, vai mitä?

Joillain aloilla tämä myös johtaa tyhjäkäyntiin jossa merkittävä osa opiskelijoista keskeyttää opinnot ensimmäisen vuoden jälkeen. Tämä järjestelmä on ehdottomasti purettava ensitilassa. Opetusministeriö olisikin tähän valmis, mutta aiemmin työministeriö (nykyään varmaan työ ja elinkeino-miniteriö) hannaa vastaan. Heille sopii vallan mainiosti että osa heidän ongelmistaan voidaan lakaista ammattikorkeakoulujen huoleksi ja rahatkin menevät mukavasti opetusministeriön kukkarosta. Kuinka kätevää…

Omana esityksenäni esittäisin seuraavaa. Pääsykokeissa siirryttäisiin enemmän soveltuvuutta kuin ulkoa opetellun määrää mittaaviin kokeisiin. Sopivilla aloilla ainakin osa hakijoista hyväksyttäisiin suoraan todistuksien perusteella. Samaa alaa voisi hakea opiskelemaan eri korkeakouluihin yhdellä ja yhdessä paikassa suoritettavalla kokeella ilman että joutuu matkustamaan useaan eri kokeeseen eripuolille Suomea. Otetaan käyttöön alakohtaiset pääsykokeet ja suuntautumishaku suoritettaisiin vasta perusopintojen jälkeen. Poistetaan ammattikorkeakoulujen pakkohaku tai ainakin laajennetaan se koskemaan myös yliopistoja.

Heikki Kaisto

ps.

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää nosti tänään esityksenään peruskouluopintojen aloittamisen aikaistamisen kuuteen ikävuoteen. Perusteena oli myös työurien jatkaminen. Suomen peruskoulujärjestelmä on moneen kertaan todettu maailman parhaimmistoon kuuluvaksi PISA-tutkimuksissa. Opiskelijoiden opintojen viivästyminen tapahtuukin myöhemmin lukiossa, ammattikoulussa ja niiden jälkeen korkeakouluissa. Erityisesti näiden väliset nivelvaiheet ovat ongelmallisia.