• Koulutuksen maksuttomuudesta

    Jaa |

    Päivämäärä: 06.04.2010 | Kategoria: Koulutus, Willen kirjoitus, Yleistä | Tagit: ,,

    Taannoin perustettiin Facebookiin ryhmä, jonka nimi on “Vastustan Kokoomuksen suunnitelmia muuttaa opiskelu maksulliseksi!”. Ryhmän esittelytekstissä lukee seuraavasti: “Lukukausimaksukokeilu on jo käynnistetty. Ensimäiseksi lukukausimaksut koskevat EU:n ulkopuolelta tulevia. Sen jälkeen maksut yleistyvät ja kolmannessa vaiheessa ne koskevat myös suomalaisia.”

    Mihin tämä perustuu? Ei oikeastaan mihinkään. Istuvan hallituksen opetusministerit, ensin Sari Sarkomaa ja sitten Henna Virkkunen, molemmat kokoomuslaisia, ovat kaikissa yhteyksissä toistaneet sitä, että koulutuksen maksuttomuus on Suomessa täysin “kiveen hakattu” asia. Myös kaikki käytännön teot puhuvat tämän puolesta. Koulutusta ei olla tehty eikä olla tekemässä maksulliseksi.

    No nyt sitten kun tiettyihin koulutusohjelmiin on EU:n ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta kokeiluluontoisesti päätetty kerätä maksua, ovat vasemmistotaustaiset propagandistit halunneet vääntää tämän omaan käyttöönsä. Heille tämä on signaali siitä, että on sittenkin olemassa jokin kokoomuksen salajuoni koulutuksen maksullistamisesta, mistä tämä on vain ensimmäinen näytös…

    Kysehän on klassisesta virhepäätelmästä, ns. kaltevasta pinnasta, jossa oletetaan, että yksi asia vääjäämättä johtaa toiseen, vaikkei niiden välillä mitään yhteyttä olisikaan. Että jos nyt tiettyihin koulutusohjelmiin tulee EU:n ulkopuolisille opiskelijoille maksut, niin seuraavaksi ne tulisivat jo suomalaisillekin. Päätelmä on loogisesti yhtä pätevä kuin väite siitä, että homoliittojen salliminen johtaisi seuraavaksi vääjäämättä myös pedofilian ja eläimiinsekaantumisen laillistamiseen.

    Ne vihervasemmistolaiset, jotka ovat tätä facebook-ryhmää markkinoineet tai siihen liittyneet – kyseisessä facebook-ryhmässä kehotetaan äänestämään vasemmistoliittoa, vihreitä tai demareita – ovat siis joko syyllistyneet kömpelöön virhepäätelmään, eivät ole perehtyneet aiheeseen kunnolla tai sitten tietoisesti levittäneet valheellista tietoa. En tiedä, mikä niistä olisi vähiten paha selitys asialle.

    Koko tapaus kuitenkin kuvastaa sitä, millainen pyhä lehmä koulutuksen maksuttomuudesta on tullut. Sitä ei sovi sivutakaan, ilman että jo perustetaan mielikuvituksellisilla salaliittoteorioilla elämöiviä ryhmiä sosiaaliseen mediaan. Tämä tekee kaiken keskustelun aiheen vierestäkin mahdottomaksi.

    Se, että koulutus on Suomessa maksutonta, on erinomainen asia. Maksuttomuuden keskeisin funktio on se, että mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuisi. On oikein ja yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, että opiskelupaikkoihin päästään ja yhteiskunnassa menestytään nimenomaan omien kykyjen eikä esimerkiksi vanhempien maksuvalmiuden mukaan. Tässä koulutuksen maksuttomuus on keskeisessä asemassa.

    Aivan perustellusti voidaan kuitenkin kyseenalaistaa se, missä määrin mielekästä on tarjota suomalaisin verovaroin kustannettua koulutusta ilmaiseksi myös niille, jotka eivät ole millään tavoin olleet sitä rahoittamassa – siis ulkomaisille opiskelijoille. Tästä asiasta pitää voida keskustella asiallisesti ilman, että aletaan kehitellä salaliittoteorioita myös kaiken muun koulutuksen muuttamisesta maksulliseksi.

    Wille Rydman